Keitä me olemme

Niina Immanen

Niina Immanen

Fysioterapeutti, Urheiluhieroja, Ryhmäliikuntaohjaaja
Olen Niina Immanen, urheiluhieroja ja ryhmäliikuntaohjaaja. Urheiluhierojaksi olen valmistunut vuonna 2011 ja Fysioterapeutiksi vuonna 2004. Liikunta on aina ollut intohimoni ja tästä syystä myös kehonhuolto on muodostunut tärkeäksi osaksi kokonaisuutta. Hieronnassa käytän asiakkaan mukaan klassisen- ja urheiluhieronnan tekniikoita sekä triggerpistekäsittelyä. Teen myös raskauden ajan hierontaa. Kaikki tiedustelut Niinalta Puh. 044 9841161
Clarissa Tonteri

Clarissa Tonteri

Koulutettu hieroja
Olen valmistunut koulutetuksi hierojaksi vuonna 2018. Hierojan opinnoissani olen suorittanut osana tutkintoa nivelten liikkuvuuden edistämisen osion. Klassisen- ja urheiluhieronnan tekniikoiden lisäksi käytän tarvittaessa liukukuppausta. Ammattiin päädyin halusta auttaa ihmisiä kehon kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Tavoitteenani on saada sinulle toimiva ja kivuton kehon yksilöllisesti toiveitasi kuunnellen. Omaan monipuolisen urheilutaustan joukkuelajeista kamppailulajeihin ja urheilun myötä ymmärrys omaa kehoamme kohtaan on lisääntynyt. Tervetuloa hierontaan.
Nora Ahlroos

Nora Ahlroos

Koulutettu hieroja
Olen koulutettu hieroja, sairaanhoitaja AMK sekä Lähihoitaja. Hierojan opinnoissani 2018 olen suorittanut osana tutkintoa nivelten liikkuvuuden edistämisen osion. Teen klassista hierontaa, purentalihasten manuaalista käsittelyä ja käytän lisänä mobilisoivia tekniikoita, triggerpistekäsittelyä sekä liukukuppausta. Hoitotekniikat vaihtelevat asiakkaan tarpeen mukaan ja otan aina asiakkaan kokonaisvaltaisesti huomioon, hieronta suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa ja hyödynnän työssäni sairaanhoitajan vahvaa osaamistani 20 vuoden ajalta. Parannetaan sinun hyvinvointiasi. Tervetuloa hierontaan.
Susanna Ihalainen

Susanna Ihalainen

Koulutettu hieroja
Olen koulutukseltani koulutettu hieroja, kokonaisvaltainen hyvinvointivalmentaja, mental coach, personal trainer sekä NLP-trainer. Olen valmistunut hierojaksi vuonna 2005. Hieronnassa käytän asiakkaan mukaan klassisen- ja urheiluhieronnan tekniikoita sekä triggerpistekäsittelyä. Teen myös raskauden ajan hierontaa. Minulle on tärkeää jokaisen asiakkaan kokonaisvaltainen hyvinvointi, jonka vuoksi olen hierojakoulutukseni lisäksi opiskellut hyvivointialaa monipuolisesti. On ilo palvella, tervetuloa hierontaan.